Graz on kaunis, kun ilma pysähtyy yölevolle. Kun pilvet kerääntyvät pehmeäksi raidaksi ja jättävät väliinsä mustansinisiä kaistaleita. Kolme kerrosta pilviä, niin hauraita, että jos niitä vielä venyttäisi, ne repeäisivät, eikä niiden takana lepäävällä kuulla olisi enää yhtä lämmin.
Graz on kaunis, kun jäätelökahvilat unohtavat ovensa auki koska on kesä ja koska ihmiset haluavat jatkaa iltaa loputtomiin. Ihmiset ovat kauniita, kun heidän kasvoilleen unohtuu lämmin hymy ja kun he ovat lamppujen jälkeen kirkkaimpia koska he hymyilevät.
Graz on kaunis, koska se painuu mieleeni lämpimänä ja rakkaana. Koska jätän tännekin palan sydäntäni. Graz on niin kaunis, että unohdan olla niin kuin kuuluu. Kävelen punaisia valoja päin, vaikka vierellä on pikkupoika, jolle pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä. Juuri siksi kävelen punaisia päin. Koska pieni poika juoksee minut yhä uudestaan kiinni takaa päin nähdäkseen sanattoman hymyni. Hän nauraa ja vie kaiken huomioni, ja minä kävelen punaisia päin.
Muistan toisen pojan, vielä pienemmän, kaksivuotiaan. Pojan, joka vilkutti minulle ensimmäisenä lähtiessään, vaikka olin hänelle aivan vieras. Pellavapää. Kun vilkutan, hän vilkuttaa aina vain uudelleen ja kikattaa. Kun hänet viedään pois, vilkuilen ikkunasta ulos. Näkeekö hän minut, jos vielä vilkutan?
Kun pelataan Activityä, yritän huomaamatta jättäytyä selitysvuorosta. Monet ilmeet rohkaisevat ottamaan vastuun vastaan. "Me uskomme sinuun", he sanovat ja uskovat kyllä. Minäkin uskon, koska lupasin niin pari päivää sitten naapuripojalle. Olen germanisti ja kasvan kaksikieliseksi. Minusta on joukkueelleni hyötyä. Ei ole vaikeaa pelata saksaksi. Se on liikuttavaa.
Olen opiskellut saksaksi, pitänyt puheenvuoroja ja esitelmiä, rukoillut, tapellut, väitellyt, kirjoittanut lukuisia kirjeitä ja kortteja, soittanut puheluita, puhunut professoreille ja lapsille, kerjäläisille ja pankkiireille. Olen kuullut olleeni ahkera, ja silloin vasta nähnyt todellisuuden, uskonut muiden kautta itseeni. Olen ollut kauan tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Aion korjata tuon epäkohdan. Aloitan nyt.
"Herra, jos se olet sinä, käske minun tulla luoksesi vettä pitkin", sanoo Pietari Matteuksen evankeliumin 14. luvussa. Monien hämmästykseksi vesi todella kantaa Pietarin askelia, kunnes hän menettää luottamuksensa. Niin tärkeää on luottamus. Ilman luottamusta me hukumme. Luja itseluottamus voi samalla tavalla nousta luottamuksesta Jumalaan, joka on luonut minut juuri sopivan hyväksi. Opettelen vielä vetten päällä kävelyä.
Vielä lopunaikoinakin on ihmisiä, jotka haluavat tutustua minuun. Tänään se on ollut helppoa. Olen ollut kiitollinen myös tutuista kasvoista, tutusta murteesta, lujista rutistuksista, hiljaisesta ja varmasta keskustelusta. On tullut tunne, ettei mikään sittenkään lopu. Tässä on ihan turvallista.
Ihmisten silminnähtävä onnellisuus ja avoimesta ikkunasta kantautuva yön kuiske soittavat seurakuntalaulua. Toistan sanoja mielessäni. On lämmin.
Wir sind Jesusgemeinde, die Familie des Herrn.
Wir gehören zusammen, wir gehören zu ihm!
Einander zu lieben ist gar nicht so schwer.
Es wird gelernt in der Familie des Herrn
