Yksin on surullista kellua. On surullista kuulla huudot, jotka kuulostavat kuiskauksilta, koska kuuluvat toiseen todellisuuteen. On kuin uni. On levollista kellua surullisessa unessa. Enää se ei kuluta. Haluan luottaa heräämiseen. Siihen, että kun kupla puhkeaa, kun äänet palaavat minun maailmaani, ne eivät ole huutoja vaan rauhan puhetta, kelvollista hiljaisuutta.
En tahdo olla onnellinen
en joka aamu huonettani valaista
haluan herätä keskellä yötä
huutaa, vaikka et kuule
haluan palella ilman vilttiä,
jos sillä viltillä kuun valon kätkisin
haluan tuijottaa ikkunan läpi kylmyyteen,
jota te ette tunne,
jossa te yhä uudelleen toisianne rakastatte
ettekä koskaan katso tänne,
minne minä jäin
