Deixis

"Anteeksi, olen ulkomaalainen." Ausländerin, feminiinisuffiksilla tietysti. Herättää hilpeyttä, mutta en luovuta. Seuraavaksi kysytään aina, mistä maasta. En haluaisi kertoa.

Onnellisuus ja tyytyväisyys voivat kietoutua erottamattomasti vaikka vihaan. Silloin olo on samalla tavalla tyhjä kuin joskus, kun kaikki tunteet pakenevat.

Olen kauan sitten luopunut lupailusta, koska lupaukset sekoittavat asioita ja kausaaleja.
Jokin rikkoo lupauksia, joita en koskaan tehnyt.

Olen taas pakomatkalla. En halunnut opponoida. Istun kylmässä portaikossa ja yritän hyväksyä itseni.
Säpsähdän jokaista oven kliksahdusta. Kliksahdusta seuraavat töminä ja ryminä, jotka kummittelevat kaikuna lähempänä minua kuin vanhoja kiviseiniä.
Joskus ääniä vain vihaa.
Minä olen hiljaisuuden lapsi, Hiljan päivänä syntynyt.
Haluaisin huutaa.

Tiedän, että tämä on naurettavaa. Minun pitää tavata ihminen, jonka nimen olen jo unohtanut. Ihminen, jonka ulkonäköä en vielä tiedä. Ihminen, jolle heti tutustumislauseiden perään tulen tulkinnastani täysin varmana sanomaan: "Minäkin olen vaihtari."
Ihminen, jonka kanssa olisin aivan tasavertainen.
Mutta minä pelkään.
Ovi avautuu täsmällisesti, ja hän tuntee minut heti.

"En halunnut opponoida"
"Hör auf! Saa sinullakin olla mielipiteitä, vaikka oletkin suomalainen."
Hiljaisuus.

Minua ei ole ennen tulkittu näin hyvin. Nyt vasta ymmärrän, ettei minun tarvitse paeta ja pahoitella erilaisuuttani. Ensi kerralla opponoin.
Sanon, että hänen esityksensä oli ymmärrettävä, vaikka kollega on ulkomaalainen.

Hymyilyttää. Alan hyväksyä itseni.

Tässä ja näin

Tee itsellesi rajat.

Teen.

Sanon ääneen, mitä kirjoitan. Nimeän vapaa-ajan synniksi ja opiskelen kuin jälki-istunnossa. Kirjoitan saman jo kirjoitetun vielä moneen kertaan siinä toivossa, että joskus saisin ne kaikki luettua.

Näkymättömät linnut lentävät puiden läpi.

"Nautitko oikeasti opiskelusta?"

Väristän ajatuksen pois.

Pitääkö kaikesta nauttia? Tähän asti oppiminen on tuottanut mielihyvää. Sisältö on merkityksetön, koska pelkään sen muuten latistuvan epäkiintoisaksi.

Poistun huoneestani vain nähdäkseni taas yliopiston. Tai ehkä kuullakseni oppineeni oikein. Tunnen taas valtavaa iloa siitä, että olen tässä ja näin.

Kaikki muutkin näyttävät nauttivan siitä, että loma on vihdoinkin ohi. 

Yliopiston viheralueille on tuotu aurinkotuoleja ja nopeasti kyhätty koppi. Kopin edessä tungeksii joukko janoisia opiskelijoita. Jos ystäväni olisi tässä, hän tilaisi minulle omenamehun. 

Hänellä on sellainen kyky: muuttaa viini mehuksi. 

Uudet vaihto-opiskelijat ovat onnekkaampia kuin minä olin. Saivathan he lentää tänne auringon saattelemina! Englanti on kuin lämmin neule.

Saksa on avantouinti.

Suomi on sadetta.

Minulle kelpaa nyt kaikki. Kuulostaa kauniilta.

Aurinko on polttanut kollegan ihan kiukkuiseksi. Hän näyttää unohtaneen hyvän kommunikaation säännöt. Sen, että ensin sanotaan kohteliaasti. Toivon sanojen kohteelle pelkkää hyvää.