Elää

Jokainen solu tuntuu sykkivän elämää. Aivan kuin pelkäisi sen pian loppuvan, elämän. Mutta jos minun pitää kuolla nyt, toivon, että kuolisin kypärä päässä.
Elämä humisee korvissani niin kovaan ääneen, että uskoisin sen soivan viereiseen huoneeseen asti. Mutta edes aurinko ei nosta minua tähän päivään niin kuin ennen. Minä tärisen. Tiedostan joka hetki, missä kohtaa elimistöäni virtaa voima, joka ylläpitää tätä kalpeaa kehoa. Näen sen, koska sydämen pitää olla erityisen voimallinen, jotta uskoisin, että olen tässä.

Minä makaan ikävässäni

valo, jokapuolinen

yrittää hipaista sisintäni

en päästä lähelleni edes valoa

jaksa nousta ikävästäni

Minä syytän heitä

He, he eivät älyä, että minä valonarka

mykkä myrskypilvi

joskus tarvitsen jonkun, joka vain on

Makaan vuoteellani ja katselen röyhkeästi miehiä, jotka kiipeävät yhä uudelleen ikkunani tasalle. Taivaalta lentää puutarhakeinuja. Yhdellä miehistä ei ole kypärää, ja miksi minulle olisi samantekevää, vaikkei hän saisikaan pysäytettyä sen keinun heiluriliikettä? Voisinko katsoa miehen putoamista uskomatta siihen?
Kaikki käy niin nopeasti. Miten korkean he talosta tekevät? Miten kauan aikaa kuluu ennen kuin se tuhopoltetaan?

Lintuja ja lampaita

Joen varrella lensi hulmuava mettiäinen

Sitä tuumaillessani

jostain iso ja kylmä

kohti minua

Voimaa pyysin, lentoliskon lieskaa,

että kultaharjamettisen turvaan pyydystäisin

tuuli työtään tihensi,

pyyntö paikalleen pysähtyi

kaukana visersi peloton lapsi

"Lintuseni, et sinä ole mikään kyyhkynen. Olet haukka! Kukaan ei voi tehdä sinulle mitään pahaa, ei voi."
Me istuimme keväänraikkaalla nurmella ja näimme koko unelman edessämme. Hän oli määritellyt minut jo punahilkaksi, lampaaksi, pohjoisen ääneksi, terapeutiksi...Haukaksi. Ehkä hän vain antaa vaihtoehdot, joista saisin valita?
Siitä olen varma, että jokaista vaihtoehtoa hän arvostaisi ja kannustaisi. Jos olisin joka päivä jotakin muuta?
Sen hän on tehnyt selväksi, etten enää saa vangita itseäni. Linnut voidaan ottaa kiinni, laittaa häkkiin ja kieltää laulamasta, mutta minun kuuluu lentää ja juosta. Juosta käsikädessä suihkulähteen läpi. Makoilla keskellä pelikenttää ja piirtää lampaille huivit päähän. Unelmoida tästä hetkestä.
Koska elämme lopunaikoja. Koska vieläkään ei saa piirtää seiniä, kun voi maalata taivaan, mansikansinisen taivaan!
Löysin tavoitteeni tälle vuodelle, syyn siihen, miksi olen täällä ja tässä:

On valloitettava maailma,

kun se kasvoi jo lähelleni

tavoitettava ihmisuteliaisuus

naurettava niin kuin muut

opittava etäämmän säännöt

ennen kuin sinnekin piirretään seiniä

minun elettävä taas

kuin seinien varjot

eivät olisikaan kovin suuria

kuin äitini ei naurahtaisikaan

seinänkannattelijalle

niin kuin ystäviä maailma turisisi

eikä yksittäistä, joka etäämmälle kaipaa

aina, kun joku koskettaa

ja joku aina koskettaa

mutta kauas on päästävä

ennen kuin seinä kaatuu

Olen samaa mieltä.