Huuto

Kellun kauaksi muista. Ympärilläni kohisee ja liplattaa, mutta minä suljen silmäni ja luotan luottavani. Vesi kantaa huutoja minua kohti, mutta jokin kääntää ne taas pois. Huudot eivät kohtaa. Eivät läpäise kuplaa, jonka sisällä kellun.

Yksin on surullista kellua. On surullista kuulla huudot, jotka kuulostavat kuiskauksilta, koska kuuluvat toiseen todellisuuteen. On kuin uni. On levollista kellua surullisessa unessa. Enää se ei kuluta. Haluan luottaa heräämiseen. Siihen, että kun kupla puhkeaa, kun äänet palaavat minun maailmaani, ne eivät ole huutoja vaan rauhan puhetta, kelvollista hiljaisuutta.

En tahdo olla onnellinen

en joka aamu huonettani valaista

haluan herätä keskellä yötä

huutaa, vaikka et kuule

haluan palella ilman vilttiä,

jos sillä viltillä kuun valon kätkisin

haluan tuijottaa ikkunan läpi kylmyyteen,

jota te ette tunne,

jossa te yhä uudelleen toisianne rakastatte

ettekä koskaan katso tänne,

minne minä jäin