Pimeä

Ensin tärisee bussi, sitten maa ja kaikki ihmiset sillä pysäkillä ja lähietäisyydellä. Tärähtelen maailman mukana, ja luulen väristystä ajatukseksi.

Pelottaa, minulla on mieli, joka pelottaa...
Mutta joskus pimeys on välttämätöntä, sen ymmärrän. Se kaappaa kokonaisia ihmisiä synkkiin säkkeihinsä, keskeyttää kaiken, mitä he pitävät kauniina.
Mitä tapahtuu? Haluaisin huutaa.
Vastatkaa! Onko täällä joku?
Shh, me olemme kaikki tässä, ihan lähellä.

Oi, niinhän olettekin, kuinka minä silleen...
Tulee lepo. Pimeys taitaakin olla pehmeys, lempeys, joka nielee minut yhä syvemmälle sinne, missä on turvallista.
Tulvahtaa ikävä. Niin puhdas ikävä, että lupaan sen tuoda teidät lähelleni.
                                         
  Kulje kanssa enkelten edelleenkin
Muistan sen kuin siunauksena. Minut on siis nähty enkelten seurassa!