Huvittaa

Kauanko olenkaan uskonut henkiseen enemmän kuin materiaan, jota moni pitää kaikista todellisimpana? Olen kulkenut silmät suljettuina ja linssit huurussa välittämättä huomioida. Maailma on ollut värejä ja muotoja täynnä. Reitit ovat risteytyneet toistensa kanssa ja eksyttäneet minut, joka yritin kulkea vain suoraan, aina.

Aivan vasta aloin huomata. Lumouduin kauneudesta. Sitä on joka puolella! En usko, ajattelin, ja pidätin henkeä. Ja tiedättehän te, että nauroin. Minun käskettiin ostaa uudet silmälasit, tarkastella laajemmin. Totutella totuuksiin, katsoa niitä silmiin. Huvittaa. Huvittaa päästää irti ja vapautua elämään maailmassa, johon ei usko. Lupautua onnellisuuden lupaavaan huumaan ja tehdä vihdoinkin kaikkea turhaa ja epätodellista.

Esimerkiksi ostaa silmälasit, joilla varmasti näkee kaiken eikä usko enää olleensa joskus ujo ihan vain siksi, että saa näyttää inhottaville optikoille, että asiakas päättää itse.

Aloitin jumpan, koska minun ei tarvitse käydä siellä kenenkään takia. Treenin jälkeen imeskelin huvittuneena mansikkapillimehua, jonka ei todellakaan pitänyt enää kuulua elämäntapaani. Elämäntapaan!

Välillä

tein, mitä huvitti.

se ei ollut sitä, 

mitä kollega 

odotti

-Kirsti Pusa, Jokohan täällä saisi lentää?-

Ennen elin rutiineista. Nyt poikkeus on minulle rutiininomaista. Jokainen päivä on yhtä erilainen kuin edellinen. Siksi tuntuu onnelliselta. Ihan kuin eläisi epätotta.