Yliopisto muuttui leikkikouluksi. Ystävä lainasi kynän ja paperia; tiesi, että niillä pärjään. Konsepti täyttyi miellyttävistä sanoista, kaikenkielisistä, ymmärrettävistä, onnellisista. Täyttyi.
"olen todella pahoillani puolestasi. Jos olisin sinä, kiertäisin raivoissani koko kaupungin ja huutaisin harmista"
Onneksi et ole minä. Minulle tämä on oppitunti: En saa olla riippuvainen mistään.
On helppo olla tyytyväinen. Kaikki kiire kaikkoaa; pitkästä aikaa näen taas Grazin paratiisit.
Naurattaa taas. Tulee mieleen Paavo Ruotsalaisen kuuluisa sitaatti: "Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki".
Yksi puuttui, ja sen mukana kaikki. Huonekaveri lukitsi lähtiessään kaikki tavarani huoneeseeni. Ei muuten mitään, mutta sinne jäi huoneen avainkin. Kuin apostoli konsanaan sain elää tämän päivän: omaisuutenani vain vaatteet ja se määrä ruokaa, mikä sattui jääkaapissa olemaan.
Nauroin koko päivän. Huomattuani, etten pääse huoneeseeni lähdin kävelemään yliopistolle. Kämpällä oli ollut kylmä. Neulepaidassa kesähelteessä kadun varjopuoli houkutti. Olin tiedoton kellonajasta, mutta uskoin ehtiväni vielä kävellen. Ehdinkin, juuri sopivasti.
Ilman materiaaleja seminaari sujui satuillen. En tiedä, mistä professori puhui. Sen sijaan tiedän olevani taas huonompi ruotsin kielessä, kaverini matkustavan viikonlopuksi suurempiin piireihin ja juhannusjuhlan kokoonpanosta.
Kävelin joen varren polun loppuun saakka, näin karuja asioita ja löysin joesta kohdan, joka virtasi juuri saman verran kuin ajatukseni sillä hetkellä. Siinä oli helppo ajatella.
Laskin aikaa auringon ja sisäisen kelloni avulla. Se oli yllättävän tarkkaa.
Nukuin olohuoneen sohvalla. Se oli mukavampi kuin sänkyni.
Yllättäen olemassaoloon ei tarvitakaan kovin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti